tiistai 28. tammikuuta 2014

Kollaasikurssilla / Attending a Collage Class


Viime viikolla alkoi Vanajaveden opistossa Hannele Tarnan vetämä Kollaasi-kurssi, ja niin aloin pitkästä aikaa opiskella jotain. Kurssi kokoontuu 10 kertaa, kolme tuntia kerrallaan, ja sen aikana tutustutaan kollaasin eri lajeihin ja tehdään omia kokeilutöitä.
Ensimmäisellä kerralla Hannele kertoi teoskuvien avulla kollaasitaiteen historiasta. Sitten teimme pieniä omia töitä, joiden pohjana käytettiin postikortteja. Tein kolme kollaasia:

Tämä onnistui ehkä parhaiten (tein sen viimeisenä), koska maltoin olla laittamatta siihen liikaa tavaraa. Teksti, jonka olin repinyt valmiiksi, putosi vahingossa tämän koivumetsää esittävän kortin päälle ja tuntui sopivan siihen oikein hyvin.

Tässä työssä on pohjana joulukortti, jonka maalasin kutakuinkin piiloon akryylimaalilla. Teema lähti tuosta teepussista, vihreät väripalat ja itse lady (jolle maalasin mekon) löytyivät Gudrunin katalogista.

Tämän tein ensimmäisenä ja siinä taisi mopo vähän karata käsistä. Tässäkin oli lähtökohtana tuo teepussi, pohjana maisemapostikortti, lisukkeina vähän kaikkea. Mutta sainpa itseni käyntiin.

Last week I started attending a collage art class, and these are my first three works. They are all collaged on a postcard, and even if they are not all too perfect, I'm happy they got me going.

3 kommenttia:

  1. Näissä tosiaan helposti innostuu eikä malta lopettaa! Ylimmän työn teksti tosiaan vie suoraan tuonne koivumetsään, varsinkin kun ulkona on parikymmentä miinusta. Hienostuneen vihreän leidin ei uskoisi astelleen korttiin vaatekuvastosta.

    VastaaPoista
  2. I love your work! Collage is a great medium! Thanks for sharing ( ;

    VastaaPoista
  3. Hienoja kaikki, keskimmäinen erityisesti! Harmi,kun huomannut kurssia!

    VastaaPoista