sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kollaasikurssilla: Omakuva / Attending a Collage Class: Self-portrait



Kollaasikurssin toisella kerralla tehtiin omakuva. Tämän työni pohjana on A4-kokoinen paksu pahvi, jonka pohjustin gessolla molemmin puolin (jotta pohja ei vääntynyt).
Piirsin valkoiselle pohjalle hahmon ääriviivat ja maalasin hahmon mustalla gessolla. Kirjoitin mustalle pohjalle yhden itseäni koskevan henkilökohtaisen lauseen, jota kukaan muu ei saa tietää, koska se peittyi myöhemmin kollaasin alle.
Hahmon ympärille liimasin useita kerroksia erilaisia läpikuultavia papereita. Kasvot peitin sanomalehdistä repimilläni palasilla, kaulan ja hartiat vihertävänsävyisillä paperinpaloilla. Silmät löysin aikakauslehden mainoskuvasta. Lopuksi peitin hahmon ohuella kerroksella gessoa.
Koska kokonaisuus näytti hiukan valjulta, ehdotti kurssin ohjaaja Hannele Tarna, että lisäisin työhön jonkin isomman yksivärisen elementin. Niinpä liimasin pään molemmin puolin palaset vihreää kaava-arkkipaperia. Vastaväriksi liimasin työn ylälaitaan lehdestä löytämäni punaisen tekstin ja väripalkin.
En ole koskaan tykännyt omakuvan tekemisestä, mutta tällä tavoin toteutettuna työ oli yllättävän kiinnostavaa ja mukavaa.

The second theme of the collage class was "Self-portrait". I made mine on an A4 sized piece of cardboard which I primed with gesso. I collaged the face from several pieces of newspaper, the eyes are from a magazine ad. The area around the head is collaged from several layers of very thin papers. To balance the piece I added the green areas on both sides of the head, and as a contrast the red piece and text.
I have never liked making a self-portrait, but using a collage technique made making this piece quite interesting and pleasing.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen työ.Ihana omakuva.Tykkään.

    VastaaPoista
  2. Hieno! Olen itsekin käyttänyt tuota piilotustekniikkaa eli kuvien, maalin ja liiman alle voi jemmata asioita, joita ei halua muiden tietävän. Aika terapeuttistakin,eikö?Silti itse aina muistaa, mitä on kerrosten alla.

    VastaaPoista
  3. This is a really interesting piece. Something mysterious and captivating about it.

    VastaaPoista
  4. Impressive artwork indeed!
    I love this one! :)

    VastaaPoista